Arkisto

Arkisto kohteelle tammikuu 2012

Ilmastomuutos on totta

tammikuu 22, 2012 Jätä kommentti

Kiistely ilmastomuutoksen ympärillä jatkuu. Etenkin USA:ssa ja Kanadassa ajatellaan niin, ettei ihmisellä ole mitään osuutta lämpötilan nousuun eli kasvihuoneilmiöön. Se vain tapahtuu sykleinä kohti lämmintä ja vuoroin kylmenpään suuntaan – he ajattelevat. Tämä on suoranainen valhe! Ilmastomuutos ON ihmisen aikaansaama! Sen aloitti 1800- luvulla höyryvoiman ja kehruujennyn keksimiset. Siitä alkoi voimakas savupiipputeollisuuden kasvaminen ja laajeneminen. Sen seurauksena fossiiliset polttoaineet muuttuivat energiaksi polttomoottoreina ja masuuneina. Hiilidioksiidi (CO2) on ilmastomuutoksen aiheuttaja. Siis ihminen on ilmastomuutoksen aiheuttaja n:o 1!

Vasta myöhään 1992 RIO:ssa pidetyssä YK:n ilmastokouksessa ihmeteltiin joko ilmastomuutos on tapahtumassa, kokoukset jatkuivat 1995 Berlinissä, jossa päätettiin ettei ilmastotalkoot koske kehittyviä maita. Tämä oli virheellinen päätös. Kyoton kokous 1997 asetti kehittyneille maille päästörajoituksia. Kööpenhaminan 2009 kokous oli jo sitten paha epäonnistuminen, kun Kiinaa ei saatu päästötalkoisiin sitoutumaan. Cancumissa 2010 saatiin aikaan pieniä tarkennuksia ja nyt viime joulukuussa Durbanin kokous totesi ilmastomuutoksen vaativan kaikkien maailman maiden mukaan tuloa. Niin ikään sovittiin neuvottelujen jatkosta heti, niin että laillinen “instrumentti” olisi valmis 2015, jolla hiilidioksidi päästöt laskisivat alle 1,5-2 %:iin.  “Uusi maailma järjestys” hiilipäästöjen osalta astuisi voimaan 2020!

Ongelman muodostaa USA, Venäjä, Kiina ja Intia – jotka ovat olleet penseitä liittymään ilmastomuutosrintamaan! Kiina voisi toimia halutessaan maailmanlaajuisesti ilmastomuutoksen maailmanvahtina. Tässä on kaksi näkökulmaa: Kiinaan sijoittuneet eri maiden yritykset joutuvat sitoutumaan ilmastopäästöihin lähtömaansa mukaan. Toinen merkittävä tekijä on se, että Kiina on  USA:n julkisen talouden rahoittaja ja voisi painostaa USA:ta mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Tuolta lisää infoa:

http://ilmasto-opas.fi/fi/

 

Oodi Seinäkellolle

tammikuu 7, 2012 Jätä kommentti

Minä en käytä rannekelloa. Lopetin sen käytön jo varhain 1990-luvulla, tarkkaa päivämäärää en muista, mutta kännykän tullessa se riitti minulle ajan hahmottamiseen.

Muutin juuri iältään vanhasta asunnosta uudenkarheeseen moderniin asuntoon, joka sijaisee 5:n minuutin päässä rannasta. Entiseltä asunnolta rantaan kului 15 minuuttia. Mutta kellosta minun piti kirjoittaa. Nimittäin olen melkein rakastunut seinäkelloon, koska siitä näkee ajan yhdellä silmäyksellä! Laitoin kellon muuton aikana keittiön takana nököttävän kaapin päälle. Siellä se näytti vain hieman kellolta. Kyllä minun piti pelastaa sitkeä kelloni paraatipaikalle:  Laitoin sen siististi kaapin päätyyn. Kello on monessa mielessä melko tärkeä kapistus. Lentopalloa pelaamme rannalla ja hyvä olisi tietää  koska pelataan. Kello on kiva kaveri!

Kategoria(t):Uncategorized
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.