Ilmastomuutos on totta
Kiistely ilmastomuutoksen ympärillä jatkuu. Etenkin USA:ssa ja Kanadassa ajatellaan niin, ettei ihmisellä ole mitään osuutta lämpötilan nousuun eli kasvihuoneilmiöön. Se vain tapahtuu sykleinä kohti lämmintä ja vuoroin kylmenpään suuntaan – he ajattelevat. Tämä on suoranainen valhe! Ilmastomuutos ON ihmisen aikaansaama! Sen aloitti 1800- luvulla höyryvoiman ja kehruujennyn keksimiset. Siitä alkoi voimakas savupiipputeollisuuden kasvaminen ja laajeneminen. Sen seurauksena fossiiliset polttoaineet muuttuivat energiaksi polttomoottoreina ja masuuneina. Hiilidioksiidi (CO2) on ilmastomuutoksen aiheuttaja. Siis ihminen on ilmastomuutoksen aiheuttaja n:o 1!
Vasta myöhään 1992 RIO:ssa pidetyssä YK:n ilmastokouksessa ihmeteltiin joko ilmastomuutos on tapahtumassa, kokoukset jatkuivat 1995 Berlinissä, jossa päätettiin ettei ilmastotalkoot koske kehittyviä maita. Tämä oli virheellinen päätös. Kyoton kokous 1997 asetti kehittyneille maille päästörajoituksia. Kööpenhaminan 2009 kokous oli jo sitten paha epäonnistuminen, kun Kiinaa ei saatu päästötalkoisiin sitoutumaan. Cancumissa 2010 saatiin aikaan pieniä tarkennuksia ja nyt viime joulukuussa Durbanin kokous totesi ilmastomuutoksen vaativan kaikkien maailman maiden mukaan tuloa. Niin ikään sovittiin neuvottelujen jatkosta heti, niin että laillinen “instrumentti” olisi valmis 2015, jolla hiilidioksidi päästöt laskisivat alle 1,5-2 %:iin. “Uusi maailma järjestys” hiilipäästöjen osalta astuisi voimaan 2020!
Ongelman muodostaa USA, Venäjä, Kiina ja Intia – jotka ovat olleet penseitä liittymään ilmastomuutosrintamaan! Kiina voisi toimia halutessaan maailmanlaajuisesti ilmastomuutoksen maailmanvahtina. Tässä on kaksi näkökulmaa: Kiinaan sijoittuneet eri maiden yritykset joutuvat sitoutumaan ilmastopäästöihin lähtömaansa mukaan. Toinen merkittävä tekijä on se, että Kiina on USA:n julkisen talouden rahoittaja ja voisi painostaa USA:ta mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Tuolta lisää infoa:
http://ilmasto-opas.fi/fi/